.

.

maanantai 2. elokuuta 2010

Torstai agi

Torstaina oli agi kurssin toinen kerta. Otettiin parin esteen sarjoja, jotka olivat hieman liikaa vaadittu minulta ja Kodalta. Pilkottiin vähän pienempään ja lisättiin tehtävää pikku hiljaa jolloin alkoi sujumaan mukavammin. Kotiläksyksi ohjaus treenejä puupölkkyjen ympäri. Tehtiin vielä puomilla nenä kosketusta ja lopuksi hyppyharjoituksia edestakaisin (lähinnä siivekkeiden läpi juoksua). Muista tuohon molemmin puolin samanarvoinen palkka. Chili pääsi tekemään aksaa pitkästä aikaa. Rimat olivat samoin maassa, mutta ohjautui todella hyvin. Kertaakaan ei yrittänyt lähteä kesken radan touhuileen omiaan. Näyttää tauko tehneen terää. Huomattavasti oli minun helpompi harjoitelle uusia ohjaus kuvioita Chilin kanssa, kuin Kodan kanssa, koska Chili tulee ja etenee. Täytyypä ruveta tekemään niin, että minä harjoittelen Chilin kanssa ja sitten vasta opetan ne Kodalle. Mutta tärkein. Koda oli hiljaa autossa, vaikka Chili oli treenaamassa. :D

Ei kommentteja: