Metsälenkki oli kyllä tän päivän pelastus ja nautittiin siitä poikain kanssa oikein täysin rinnoin. Aluksi suunnitelmissa oli etten treenaa mitää, mut sit oli kuitenki pakko tallata pieni esineruutu. Syvyyv ehkä tommonen reilu 35m. |
Chili eka ja vietiin yhdessä kiemurrellen esine. Lähti kun tykin suusta ja nenä ylhäällä. Ongelmana on ollut viime aikoina et rupeaa siksakkaan ja nenä menee maahan. Eteneminen on ollut tosi huonoa. No näin ei näyttäs olevan ongelmia. Tehtiin samanlailla toinen. Hyvä. Toisella kierroksella samat hommat. |
Kodan kohdalla aattelin ottaa käyttöön käytännön aina kun mennään esineruutuileen. Eli kamat päälle vasta ruudulla ja kun lähdetään autosta sanon silloin jo et "mennään esineelle". Lähdettiin viemään ekaa esinettä ja kun jätettiin se niin sanoin uudestaan "esine". Lähetin samalla käskyllä ja pentuhan oikein yllätti. Lähti siis nii perk****sti pinkomaan ja suora pisto esineelle. Palautti samaa vauhtia. Mä vain seisoin suu auki enkä kerennyt reagoimaan mitenkä. Sit vaa et olipa hieno ja uudestaanuudestaan. Näin tehtiin peräjälkeen kolme pistoa yks oikeaan kulmaan, sit keskelle ja viiminen vasempaan takakulmaan. Kyllä se näköjään vaa osaa kun antaa sen tehdä. |
Kodan toinen kierros oli PA:treeniä. Aluksi otettiin namilla. Näykkii sormia ja pitää ääntä. Ei pääse palkkaan kun on kiinni sormissa koko ajan. Vaihdoin naruleluun. Parempi, mut kun tiputan palkaks nii jää toljottaa mua tyhmänä "et tänkö mä vaan sain"? Lähtee heti kyllä leikkiin mukaan kun otan kiinni lelusta. Vaihdettiin taas vinkupalloon ja johan terhakoitu. Eli vinkupallolla vain PA:ta. |
Lopuks vielä heittelin tennareita metsään ja juoksivat loppuverkkansa pallojen kanssa. |
|
| sitten kun saa kameran asetukset kohdilleen niin kuvaajan kohdistus kusee...sen jälkeen kohde katoaa |
| Nättipoika |
| Myyrä |
| Namskis |
| Sinne se oikeesti meni... |
| Ja niin vietiin rukkasia kun halpaa makkaraa |
| Sarvikuonon jytinällä, täältä tullaan! |
| Kimppahyppelyä |
| Jep, näin me treenataan talvella agia kun ei oo kotikulmilla hallia |
| Ota mut kiinni! |
| Ikää 7kk ja 4vk |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti