.

.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Team aktiivi.

Perjantai
Paremmin ei voisi perjantai päivää aloittaa kuin pitkällä lenkillä metsässä hyvässä seurassa. 
Kodalle se oli samalla vertaistuki terapiaa kelpieiden tapaan.  

Saimme vihdoin odotetun paketin postista,jossa olivat Zero short vetovaljaat. Pakkohan niitä oli sitten mennä kelkalla heti kokeilemaan. Alkuun Koda oli tapansa mukaan  varovainen ja veti kevyesti. Reilun 10min jälkeen vauhti vain kiihtyi  ja lopun matkaa Koda veti kuin raivohullu. Kotona vielä tokoiltiin.

Alkuun merkkiä. Sitten ruutua läheltä alustalla. Ei olla pitkään aikaan tehty ja sen kyllä huomasi. Koda meinasi alkuun tarjota vain merkkiä. Muutaman toiston jälkeen rupesi itse hakemaan oikeaa paikkaa. Yksi ruutuun juoksu pitkältä matkalta. Merkin kautta ohjatulle joka vasen puoli. Todella hieno merkki vaikka istui ja katseli kun vein kapulat. Nätti käännös ja siisti nouto, vauhtipalkka. Loppuun seuruuta. Eka pätkä aika pitkä, koska ei vain tehnyt kunnolla töitä. Lopulta sain palkattua. Sitten rupesi taas tekemään seuruussa hommia.Hitsi kun saisi heti alkuun tuon saman tunnetilan.

Raiku pääsi viettämään mun kanssa laatuaikaa ja me käytiin kahdestaan pienellä kävelyllä.

Lauantai
Päivän vietin itse koulutuksessa Hämeenlinnassa ja illalla oli pakko päästä haukkaamaan happea. Lähdettiin Kodan kanssa ulkoiluttamaan uusia vetovaljaita canicrossin merkeissä. Nyt Koda oli alusta asti jo ihan hulvaton. Huomaa todella eron kun valjaat on istuvat ja veto tulee oikeaan kohtaa.

Sitten vielä tottakai tokoiltiin. 
Merkki, ohjattu, tavisnouto, kaukojen ekaa nousua.

Aluksi muutama merkki, josta ohjatulle vasempaan ja loppuun palkkasin vielä merkin. Reipasta touhua. Sitten tasamaanoutoa vauhtipalkalla ja palautus nopeutuu koko ajan. Ainoana miinuksena meno vauhti hidastuu. Nyt nappaa kapulaan suoraa kiinne ja kääntyy vasta sen jälkeen. Läheltä pa:han tuloa. Ei tarjoa sitä alkuun itse, mutta avun jälkeen alkoi taas tarjoamaan sitä itse.
Loppuun palkkailin kaukojen jättöä ettei laita päätä maahan kuin paikkamakuussa kun jätän sekä ekaa M-I nousua.

Raiku kävi kanssa ulkoilemassa. Juostiin pihalla villisti edestakaisin ja jopa vähän leikittiin karvalelulla saalisleikkiä.

Sunnuntai
Päivä vierähti Salossa Woollandian tokopäivässä Niinan opissa. Kodan kanssa katsottiin seuruuta ja noutoa.
Saatiin hyviä neuvoja sekä treenivinkkejä seuruun lähdön parantamiseen. Pitää muistaa yhdistää pa:n häiriö siihen seuruu liikkeeseen eikä vain aina tehdä sitä erikseen. Noudossa taas menovauhti parantuu kun opetan Kodan nappaamaan kapulan suuhun kiertämällä ensin kapulan taakse. 
Paikkamakuut otettiin alkuun ja loppuun. Koda makasi hienosti vieraassa hallissa vieraiden koirien kanssa. Jees!!



Ei kommentteja: