.

.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kiire on kamala sana myös sen todellisessa merkityksessä.

Paljon on mahtunut viimeiseen kahteen viikkoon.

Koda ja Raiku aksasi 28.5 Anetten opissa Somerolla ja Vuorelan Lotan opissa 30.5 Forssassa. Koda ja Raiku tekee melkeinpä samanlaista treeniä aksassa. Kiertoja, putkea, takaa kiertoa ja eteenmenoa.

1-2.6 oli MM-tiimin kolmas leiri Oripäässä.
Ekana päivänä tehtiin yksi liike kerrallaa jayksi koira kerrallaan.
 + jaksoi todella hyvin vaikka päivä oli pitkä ja kuuma, odottelua tuli siis todella paljon.
+ vauhti
+ sain oman pään kasaan ja käännettyä ajattelun epäonnistumisesta palkkaamiseen, jonka jälkeen Kodakin alkoi tekemään mun kanssa erinlailla hommia.
+palkkautuminen
+kehään tulot sen jälkeen kun sain oman pään kasaan

-luoksetulon stop teho treeni listalle
- kehään tulot treenian alussa, näihin pitää panostaa todella paljon
-paikkamakuussa ei pysynyt

Tokana päivänä pyöri neljä kehää samaan aikaan
1 kehä:hyppy, luoksetulo
-hyppy ok, voisi jäädä vähän enemmän keskellä, nyt kääntyy oikean kautta eikä jää istumaan hypyn taakse.
-luoksetulon stoppia, täytyy antaa tosi isot avut ja takapalkka toimi ainakin silloin.
2.kehä: tunnari, zeta
-tunnarissa haisteli tosi pitkään ja maisteli muutamaa väärää, mutta toi oman. Tätä ei olla liikkeenä tehty sitten varmaan viime syksyn. Heti perään uusinta ja oma nyt edellisen kohdan vieressä. Nyt haisteli hyvin ja toi oman.
- zetassa mun täytyy opetella miten töttöröt kierretään. Palkkasin joka jäävän ja asennot oikein sekä nätti liikkeelle lähtö joka liikkeestä.
3. kehä: ruutu ja kaukot.
-avo kaukot nättiä suorittamista, palkkasin ekat nousut.
- kaukojen jälkeen siirtymä ruudun lähdetys kohtaan ja hyvästä siirtymästä palkaksi sai juosta ruutuun jossa lelu.
4.kehä: ohjattu, seuruu
-seuruu on nyt aivan eri luokkaa kuin eilen, mutta nyt valmistelin paremmin ja palkkaillut kontaktista sekä lähdin ajatuksellä, että nyt palkataan!
-ohjatussa hakeutui vain keskikapulalle jouduin ohjaamaan tosi paljon, että sain hakemaan oikean. Merkki hyvä.

3.6 maanantaina käytiin kisaamassa Janakkalassa eka AVO startti.
Haettiin hyvän mielen kakkos-tulos.
Paikkamakuu onnistui melkein, Koda tuli piiloon viimeisen 5s aikana....mutta melkein.
Seuruu toooosi hyvä ja kehään meno nyt täydellinen. Eli valmistelut onnistuivat täydellisesti.
Luoksetuolon stopin juoksi niin railakkaasti läpi, vaikka annoin kaksoin käskyn ja tupla avun.
Noudossa varasti ja suoritti täydellisen noudon omia aikojaan. Kaukojen jätössä vähän äännähti. Siirtymät tosi hienosti ja Koda oli mun kanssa koko ajan. Kisaolosuhteet oli aika vaikeat kun oli tosi kuuma ilma ja hiekka polttavan kuumaa. Koepaikka oli montussa johon ei tuule ja hiekkakenttä vielä.
Mä olin kyllä todella tyytyväinen kokeeseen.

6.6 Koda kävi uusissa luustokuvissa, Selkä ja kyynärät kunnossa ja lonkissakaan ei ole mitään sanomista. Ortopedin mielestä paremmat kuin DD:t. En jaksanut lähettää niitä kennelliittoon uusinta arvioitavaksi, kun ei se mitään muuta. Pääasia kuitenkin se ettei vielä nivelrikkoa. Eli nyt sitten vain hyppyjumppaamaan.

 

Ei kommentteja: