Käytiin Turengissa ottamassa pienet pihatokot sekä vihdoin ja viimein vierailemassa Venlan "uudessa" kodissa.
Kodan kanssa otin PA:ssa kontakti treeniä häiriöllä. Ihan ok, ei vielä malta pitää kun hetken. Ehdin kuitenkin palkkaamaa niistä.Otettiin myös muutama PA:han tuloa edestä sekä liikkeestä PA:han pysähtymistä. Palkkasin pääasiassa namilla ja sarjan jälkeen sai hetkeksi lelun. Ehkä vire oli alempi, en tiedä. Muutama todella lyhyt paikallaan makuu ja palkkasin itse. Nyt joutuu istuminen tehotreeniin, koska tarjoaa ihan joka väliin maahanmenoa ( aika selvästi näkyy mitä ollaan viime aikoina hinkattu). Lopuksi vielä kapulaan tarttumisia ja sen pitoja. Mulla on kapula jalkojen välissä kun harjoitellaan tarttumista, eikä Koda saa sitä itselleen lainkaan. Koda tarttuu kapulaan hyvin ja rauhoittaa otteen, jonka jälkeen "jes" ja palkkanami suuhun. Hyvin on oppinut, että miten siihen kapulaan pitää tarttua. Pito harjoituksissa annan taas kapulan Kodalle. Heti kun rauhoittuu kapula suussa niin"jes" ja sitten Koda saa tiputtaa kapulan suusta. Siinäkin on hyvin hienosti hiffannut sen, että palkka tulee heti kun kapula pyörittely suussa loppuu. Se on myös vähentynyt joka kerta.
Chili pääsi ottamaan kaksi kokonaista noutoa. Ekalla tiputti ennen kuin kerkisin ottaa kapulan pois suusta, mutta tokalla jo skarppas ja piti loppuun asti. Hieno miäs!!
Kiitos Venla treeniseurasta ja teestä!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti