.

.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Shokki hoitoa.

Tänään oli Chilin ja Kodan fyssarit.
Molemmille tehtiin aluksi sisäelinten shokkihoito, joka poistaa eri elinten yhteyksien välille tulleet tukokset ja jumit. Hoito tehdään käsillä manipuloimalla ja painelemalla.

Koda:
Rintaranka jumissa ja lantio vinossa. 
Löytyi myös keskivertoa enemmän näitä jumeja sisäelimistä(luultavimmin siitä päättömästä törmäilystä) ja hyvin pahasti oli jumit munuais-perna yhteydessä. Koda oikein valitti uikuttamalla, kun löytyi kohta, joka oli tukossa ja kun saatiin se laukaistua niin huokasi syvään ja nukahti. Lannerankaa käsiteltiin myös hieman. Koda siirretään gluteenittomalle ruokavaliolla. Aika yleinen syy tuo gluteeni kuulemma takaosan jumiutumiseen. No tuo ei nyt meidän elämää kummosemmin muuta, koska Chili on jo tuolla ruokavaliolla ollu pitkään. Kotiläksyksi saatiin VT:n kuntoutus tasapainoilulla sekä hidasta ylämäki kävelyä. Kuukauden päästä uudestaan.

Chili:
Chili ei paljoa valittanut. Vähän nosti päätään, kun tuntui epämukavalta. Vaikkakin ainut yhteys, joka oli auki oli munuainen-kilpirauhanen. Eli Chili oli aivan tukossa. Ihmekkös tuo kun Koda törmäilee siihen koko ajan. Mutta nyt loppu törmäily! Lannerangan alueen lihakse kovia kuin kivi. Kaularanka liikkui hyvin. Chilillä myös kontrolli kuukauden päästä.

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Moikka.

Löysin teidän blogin pitkästä aikaa! Olin hukannut osoitteen :P

”Koda pääsi ekana paikalla makuuseen kun toinen koirakko teki seuruuta. Mun olis varmaan pitänyt eka yritys palkata paljon aikaisemmin, koska sen mentyä mönkään meni melkein kaikki muutkin yritykset tavalla tai toisella penkin alle. Mä en kestä kun toi karkailee palkalta häiritseen muita... enkä tiedä miten siihen suhtautua. Luultavasti teen tässäkin väärin. Välillä en uskaltanut vapauttaa palkalle, kun tiesin sen karkaavan.”

>> Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Pyri suunnittelemaan treenit niin, että harjoitukset (mm. paikallamakuu) onnistuu aina. Eli aloittaa ihan lyhyistä paikallaoloista, jos on paljon häiriötä. Jos on vähemmän häiriötä, voit lisätä vaatimustasoa: aikaa ja matkaa – kuitenkin niin että onnistutte! Te tarviitte molemmat onnistumisia.

Jos sua pelottaa vapauttaa palkalle, kun Koda karkaa muiden luo, niin silloin pitää palkata ja vapauttaa toisella tavalla. Paikallaolosta palkalle vapauttamisen ideana on se, että koira fokusoi edessä olevaan palkkaan/keskittyy siihen (eikä muuhun) -> vapautetaan palkalle. Myöhemmin palkka voidaan viedä piiloon. Kodan kanssa pitää minimoida ei-toivottu käytös eli esim. muiden luo karkailu. Seuraavan kerran kun treenataan yhdessä harjoitellaan tuota muiden luo karkailua – muistuta!

Mieti nyt kaikkia juttuja mitä te jo osaatte - multa löytyy niitä lista! ;) Rentoudu ja ajattele niitä mitä te jo osaatte! Sen lisäksi kokeilkaa mielentilaharjoituksia. Lyhyitä harjoituksia, että sulla on oikeesti kivaa ja Koda olisi oikeassa vireessä. Lyhyitä suunniteltuja treenejä, joissa ei voi kuin onnistua. Tsemppiä! Kyllä sä Tiia onnistut :)

Tiiti kirjoitti...

Mä haluan nähdä sen listan...
"hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" ei taas tänää oikein toiminut. Treenattiin PA:Ta ja hansakastahan se lähti. Mun ois pitän lopettaa sen muutaman hyvän jälkeen, mut otin viellä yhden ja toisen ja kolmannen ja sit meni sähläämiseks niin mun kun Kodankin puolesta. Mentiin sit vähäks aikaa istuun, rauhottuun ja miettimään. Toisella kerralla päätin, että tehdään vain muutama onnistunut PA. Okei PA:t jätettiin siihen, mut päätinkin ottaa muutaman maahanmenon ja seuruu pätkän jaja... eli sähläämiseks meni mun puolesta taas. Huokaus...