.

.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Viime viikko.

Alku viikon flunssan onneksi selätin muutamassa päivässä ja päästiin taas treenailemaan.
Tiistaina halli treenit. Koda teki ruutua ja luoksetuloa avustettuna. Appari heitti palkkaa jotta palkan suunta ja paikka saatiin kohdilleen. Omineni tein seuruuta ja jääviä takapalkalla. Treeneistä jäi hyvä fiilis.
Raikukin pääsi treenailemaan. Tehtiin saalisleikin lomassa noutoa, pitoa sivulla ja muutama perusasento. Rääpäleen asenne vain paranee tekemiseen.

Keskiviikkona ajeltiin Paimioon Jaakkolan Tiinaa moikkaamaan ja tutustumaan naksuttimen käyttöön. Olin aika varma, ettei me hevillä saada Kodasta mitään tarjoamiseen liittyvää irti. Mutta olin väärässä. Hetkessä saatiin naksuteltua Kodalle takajalalla puun rungon koskettaminen. Vasen jalka selkeästi hankalampi. Mä olin ihan suu auki et ei toi kaveri ookkaa nii yksoikonen mitä olen luullut. Raiku olikin hankalampi. Sitä joutui selkeästi enemmän auttamaan ja useammin vaatimuksia helpottamaan jotta mielen kiinto säilyi. Mutta kyllä sekin ajatuksesta kiinne sai ja tykkäs. Sain myös kokeilla Hupilla ketjuttamista naksulla eli esim. tavaran johonkin laittamista. Sainkuin sainkin senkin onnistumaan. Täytyy kyllä ottaa enemmän tota naksua kotona käyttöön kun molemmat pojat oli siitä tosi innoissaan ja hyvää aivojumppaa. Meillä vedettiin meinaan koko päivän kestävät päiväunet kun päästiin kotiin, sen verran joutu pojat ajattelemaan  :)

Torstaina käytiin ottamassa hallilla kisanomaista. Jaoin VOI:n liikkeet kahteen. Aluski palkkailin hankalista jutuista ja tämän jälkeen tein ne neljä liikettä kisanomaisena.  Koda työskenteli hyvin ja olin tosi tyytyväinen siihen nähden missä mennään.

Perjantaina lenkkeiltiin metsässä ja lenkin jälkeen palkkasin ruudun ja muutaman kaukojen ekan nousun sekä liikkeestä istumisen. Illalla vielä käytiin tuulettamassa vähän kickbikee.

Launtaina lähdettiin kukon laulun aikaan kohti Hakunilaa ja tokokoetta. Koda starttasi numerolla 2.
Käytiin eka tutustumassa hallissa ja sitten vähän lämmittelemään ulos. Tässä vaiheessa mulla oli tosi rauhallinen ja varma olo. Ajattelin, et tuloksesta viis (koska tiesin liikkeiden olevan vielä kesken eikä mikään 1-tulos ollut edes realistinen ajatus), mutta me tehdään hyvä tulos yhdessä.
Ennen paikkamakuuta Koda kuitenkin oli tosi levoton ja tuomarin tarkastuksessa melkein kiipesi tuomarin olkapäälle tästä karkasi hyppäämään liikkurin. Just. Sivullakin Koda vain piippasi. Maahan menoon tarvitsi kaksi käskyä ja jäi pää ylhäällä paikkamakuuseen... Pysyi kuitenkin koko ajan ja oli pää maassa kun menin sivulle. Nätti nousu, mutta olisi singonnut hyppäämään liikkurin uudestaan jos en olisi ottanut pannasta kiinne. Koda ei kuunnellut mua yhtään enkä saanut mitään kontaktia siihen.
Mentiin hetkeksi autolle ja palkkailin namilla vain kontaktista. Meidän vuoro kun tuli niin Koda piippasi kehään menossa ja siirtymissä. Jokaiseen maahan menoon tarvitsi tupla käskyn. Kaukot muuten teknisesti ihan ok meidän tasoon nähden, tuli vain 1,5m eteenpäin. Koda piippasi myös seuruussa, mitä ei ole tehnyt IKINÄ. Välillä en ollut edes varma tuleeko koko koira mukana vai teenkö yksinäni seuruu kuviota. Sivuaskeleet hyvät. Tunnarissa paineli kapuloille pupuna ja räjäytti pakan. Nappas ekana oman suuhun, mutta sitten vaihtoi ja pureskeli kaikki kepit läpi. Tuomari keskeytti liikkeen. Molemmissa noudoissa meni pupuloikalla kapuloille ja metskussa ei edes odottanut käskyä. Luoksetulon juoksi läpi loikkien. Koko suorituksen aikana mä en saanut kontaktia Kodaan. Melkein jokaisessa siirtymässä karkas hätistelemään liikkuria. En voinut edes vapauttaa Kodaa liikkeen jälkeen niin kun se olisi singonnut heti ulos kehästä. Eikä kyllä reagoinut mun kehuihinkaan ollenkaan. Oli kyllä aika takkityhjä kun ajelin kotiin. Viime aikaiset treenit on menny tosi hienosti ja luulin, että meillä yhteityö toimi. En mä koskaan varmaan täysin samaan kuplaa ton kanssa pääse, mutta oikeesti luulin jo olevani lähellä. Ei mua se harmita ettei tulosta saatu, vaan se mielentila millä Koda oli kehässä.
Loppu lauantai menikin tätä analysoidessa ja lopputulos oli että lisää treeniä.

Sunnuntaina kävin kentällä tekemässä korjaussarjaa. Palkkailin kaikkien liikkeiden maahanmenot, seuruuta naksuttimen kanssa, tunnari sekä kaukojen vaihtoja. Jäi taas tosi hyvä fiilis.

Olisin mielelläni mennyt vielä yhteen starttiin Kodan kanssa tämän vuoden puolella, mutta ei oikein ole vaihtoehtoja. Onneksi joulukuun alussa olisi Ylöjärvellä kisanomainen treeni ja ajattelin ajella sinne.




1 kommentti:

Pinja kirjoitti...

Auttaako jos ajattelet, mitä oisit tehnyt, jos Koda olisi ollut tollainen treeneissä? Koetilanteessa menee niin helposti siihen "kisanomaiseen suorittamiseen", ettei muista, että koiralle saa ja pitääkin sanoa, jos homma meinaa mennä ihan plörinäksi. Sä tuut varmasti saamaan siitä irti myös hyvän koesuorituksen, kokemuksista oppii. Tsemppiä!