.

.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Uuden jäsenen etsintä jatkuu.

Ollaan nyt jonkun aikaa jo kartoitettu vaihtoehtoja, millainen kerhomma uusi jäsen voisi olla. Kartoituksen jälkeen jäljelle jäivät  käyttölinjainen labbis, bordercollie, kelpie, austaralianpaimenkoira, bullterrieri. Niistä bullterrieri karsittiin pois ensimmäisenä, ei kahta paukapäätä samaanaikaan:). Seuraavana pois tippuivat labbis ja aussi. Voittajana selvisi kelpie, pystykorvilla ja lyhyellä turkilla.
Sen jälkeen nettiä on selailtu enemmän ja vähemmän,sekä kahlattu kaikki mahdollisten kasvattajien sivut läpi. Hienoja yksilöitä löytyy Suomestakin  useita. Muutaman kiinnostavan yhdistelmän löysin ja niin oli moni muukin joten rannalle jäätiin ruikuttamaan. Hämmästyin kun huomasin että näillä yhdistelmillä joista olin kiinnostunut oli yhteinen tekijä, yksi kelpie kasvattaja Ruotsista. Pentueiden isät olivat kyseisestä kennelistä. Kyseisen kasvattajan sivustoja tutkiessani huomasin, että  heilläkin oli suunnitteilla pentue tälle keväälle ja narttukin oli jo kantava. Kauaa ei minun tarvinnut itseäni vakuutella ja kirjoitin mailia kasvattajalle. Pääsin varauslistalle ja nyt vain odotellaan pentujen syntymää. Toivotaan peukut ja varpaat pystyssä, että tehtiin kasvattajaan vaikutus suunnitelmillamme ja saisimme hakea jengiimme uuden jäsenen.

Ei kommentteja: