Maanantaina päätin lähteä pitkästä aikaa kunnon remmilenkille. Yleensä aina luovutan ja ajan johonkin jossa voi Kodan päästää irti. Käveltiin todella reippaasti melkein kaksituntinen. Alkuun jouduin huomauttamaan todella useasti eteenkiilaamisesta. Lopulta käskin vain taakse ja jatkoin reippaasti eteenpäin, enkä hyväksynyt muutakuin takana kävelemisen. Ja kyllä tuli hiki.
Illalla treenasin naapurissa. Alkuun paikkamakuu ja todella varma. Vaikka ihmisiä kävelee aidan vieressä, on pimeää tuuli humisee. Luoksetulon loppuosaa puunkierron kautta ja jalkaan törmääminen tai ohijuokseminen vähentynyt huimasti. Seuraamista lelulla ja meininki on tosi hyvä+kontakti pysyy kun lelu vain kainalossa näkyvillä.
Tiistaina reilu tunti reipasta remmilenkkeilyä. Illalla vika kisanomainen ennen lauantain kisoja.
Luoksepäästettävyys: Alkuun lähti vastaan. Lopussa otettiin uusintoja ja se nami juttu toimii. Tähän tarvitaan vaa toistoja. Katso kyllä henkilöä kun tuli, mutta kun koski niin haki heti kontaktin eikä liikkunut mihinkään.
Paikallaanmakuu: Kerran jouduin huomauttamaan.
Remmiseuruu: ihan ok, mut useasti putoaa kontakti ja käännökset ok jos on kontakti sillä hetkellä.
Seuruu: ehdottomasti vahvempi kuin remmiseuruu, mutta silti liikkeenä vielä aika raakile. Muutamia pätkiä tosi hyvää ja intensiivistä.
Liikkeestä maahan: hyvä
Liikkestä stop: tarttee vielä pienen käsi avun, muuten ok
Luoksetulo: hieman levoton kun jätän, pää kääntyilee.
Hyppy: hyppää kyllä, mutta stop epävarma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti