.

.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Hyvä fiilis.

Eilen tehtiin juoksulenkki äidin töihin kuntouttamaan mun kättä. Illalla oli vuorossa kotitokot takapihalla.
Merkki, vauhtinouto metskulla, seuruu ja kaukot.

Aloitettiin merkiltä ja lähetystä eri suunnilta. Ihan vain muutamalla kerralla uusi käsky, koska paikka liian sivusta-->ei palkkaa vai suullinenkehu ja uusi lähetys.

Vauhtinoutoa metskulla hetsaten jotta unohtas sen ällön metallin. Muutama ihan hyvä ripeä nosto josta "jes" ja sai iskeä kiinne leluun. Muutama pito ja nosto loppuun.

Lelulla härnäten nostatin hieman virettä, josta suoraan seuruuseen. Otettiin 1-5 askelta. Minun mielestä pää rauhoittunut ja kontakti parempi.

Lopuksi vielä alo kaukot. Nousee nätisti kauempaakin. Palkkasin pari kertaa ekasta istumaan nousta. Kyllä pomppaa hienosti.

Saalisleikki loppuun.

Tänään tokoteltiin Torronsuon parkkiksella ja jäähdyttely lenkki pitkospuilla.

Paikkamakuu, tunnari ja merkki.

Aloitettiin paikkamakuulla. Nyt jää jo rauhallisemmin taas. Taisi maanantain väännöstä olla sittenkin hyötyä. Aika ei ollut kui vajaa minuutti, mutta todellakin makasi rauhassa. Otin kokonaisena liikkeenä ja vapautuksta otin Kodan mukaan siitymiseen ja tehtiin suoraan tunnari. Haisteli kaikki kapulat läpi, katso mua ja aloitti toisen kierroksen. Oman kohdalla nappas kapulan suuhun, mutta tiputti ja tarkasti vielä ne kaksi jotka  jäivät oman toiselle puolelle. Otti uudestaan oman suuhun ja lähti hissukseen tuomaan mulle. Kehuin kun pääsi reilun metrin päähän musta. Taisin ottaa tästä vielä siirtymään ja palkkasin lelulla siitä.

Mun mielestä meni ihan hyvin.

Loppuun merkkiä eri suunnista. Hyvin hakee oikeaan kohtaan, Nyt en edes käyttänyt kosketusalustaa muistuttamaan oikeasta paikasta.

Ei tehty enempää kun oli tosi kuuma. Koda juoksi suolla aivan pää kolmantena jalkana ja sammaleet vaa lenteli.

Illalla otettiin vielä pa:ta paikallaan kääntyillen ja askeleen siirtymiä. Otin useamman käännöksen ja askeleen siitymiä kerralla, jonka jälkeen vapautin ja sai lelun palkaksi. Minusta hienosti nyt yritti ja yritti ja lopulta sai sen palkan. Meidän ulko-oven lasi peilaa tosi hyvin, niin ei tarttenut katsella koiraa. Näki suoraan, et onko pa hyvä ja kuinka kontakti.

Ei kommentteja: