.

.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Pitkästä aikaa...

Perjantaina arki-ja pentutoko ryhmän (jossa toimin yhtenä vetäjänä) treenien jälkeen jäätiin treenaamaan kentälle. 
Paikallaan olot, hyppysarja, liikkeestä maahan +seuruu.

Otin Kodan ns. tylsistymään kentän laidalle ennen treenien alkamista. 
Ekana paikkamakuu. Jäi vähän vinoon ja kerran nosti pään kun M&H otti keppejä taka-alalla. Mutta hienosti korjasi kun ärähdin ja loppu ajan pysyi hienosti, vaikka M&H siirtyi tekemään hyppysarjaa Kodan taakse. Istumista tehtiin ekaa kertaa ja hienosti jäi tuijottamaan mua suu kiinne kun vähän pidätin hengitystä.

Hyppysarjana 5 matalaa okseria. Viisi toistoa ja hienosti kokosi itsensä viimeisellekin esteelle.

Otin loppuun liikkeestä maahan menon josta otin Kodan suoraan seuruuseen, vähän kun Zetassa käskytettynä. Maahanmenon meinas ennakoida ja seuruussa alkuun yritti luumuilla. Sanoin  vain "oho" ja otettiin makuusta uusiksi. Nyt petrasi. Käännökset molempiin suuntiin ja lelu palkka. Olis voinut kyllä palkata nopeemmin niin ei ehtis yhtään vilkuilla muualle. Muuten musta oli nyt hyvän tuntuinen. Otin vielä pari pätkää seuruuta niin et Minna huuteli käskyjä samalla kun touhusi jotain agi estetiden kanssa ja palkkasin kun ei reragoinut.

Loppuun saalisleikki ja sai pari kertaa juosta putkeen.

Ei kommentteja: