.

.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Chilin fyssari nr3

Ajeltiin taas maanantaina Tervakoskelle fyssarille. Kovasti saatiin kehuja tai oikeastaan kehut oli Vesalle, koska Chilihän on ollut Forssassa nyt viimeiset peri viikkoa. Venyttelyt on kylläkin ollut nolla, mutta palautukset näköjään buenot. Eli olkakulma antoi paremmin periksi ja muutenkin lapa irtonaisempi. Saadaan pidettyä ne kyynerpäät oikeilla paikoilla eikä ala sitten taas kääntymään ulos päin. Keski selän kohdalla, jossa Chilillä pieni notko, lihakset reakoivat eli siellä jumia. Lannerangan alue parempi kuin viimeksi ja nyt ei nähtävää/tuntuvaa turvotustakaan pyllyn päällä. Jatketaan keinumisharjoituksia, jotta saadaan pysymäänkin välit liikkuvina. OTJ kinner on :( Rutisee ja paukkuu. Eli nyt varmaan kaikki riippuu siitä kuinka kauan tuo nivel jaksaa rutista ennen kuin sanoo sopimuksensa irti. Hiisi nyt kun muuten on saatu koiruus kuntoon... no siitä vinosta lantiosta tuokin nivelrikko johtuu, koska liikerata ollut jalassa niin väärä. Kun olisi alkujen alkujaankin tajunnut viedä suoraan fyssarille... Paljon saatiin kehuja myöskin siitä, että paino on tasaisesti kaikilla jaloilla ja takaosa kestää painoa huomattavasti paremmin kuin ennen. Ollaankuin ollaankin saatu vahvistettua takaosaa, jei!. Kotiläksynä tasapainoharjoituksia, keinumista takaosalla ja etupään venytystä.
Näillä mennään.

Ei kommentteja: