.

.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Maanantai toivoa täynnä.

Ensimmäinen koulupäivä tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta. Aineinakin oli kevyet elintarvikehygienia ja lihatuotanto/tarkastus...Kellokin  tikitti ennätys hitaasti.  Onneksi opettaja ilmoitti, ettei pidäkään meille kahta viimestä tuntia ja pääsimme kotiin jo ennen kahta.

Koda onnistui väsyttämään itsensä aktivointi pallojen, luun pureskelun ja lelujen kanssa touhuillessa. Päiväunien jälkeen lähdettiin "treenailemaan" puistoon. Tallasin kolme makkararuutua ( jippii, ei yhtään muurahaista eikä amparria!!), niiden hautuessa touhuiltiin puiston toisessa reunassa. Aloittelin tarttumista noutokapulalla. Hieman joutui aluksi hetsaamaan, mutta nopeasti Koda tajusi, että mistä se nami tulee. Nami tuli kun tarttui kapulaan, josta heti "jes" ja nakki suuhun. Tehtiin 2x 8 tarrttumista. Sit Koda sai vuorotellen hakea fresbeeetä ja kapulaa. Tän viikon teema on maahan-meno. Meneekin jo hyvin maahan pienellä käsi avulla ja malttaa pysyä hetken. Otettiin vielä pari puun kiertoa fresbeellä ennen ruutuja. Hyvin hakee jo nenä alas kun vaihtaa valjaat pantaan ja sanoo et mennään "jäljestämään". Ruudut Koda työskenteli hyvin tarkasta ja maltillisesti. Tunnetila oli mainio, koska ruudun vaihdossa olisi väkisin halunnut vielä mennä takaisin edelliselle ruudulle. Kotiin kävellessä tehtiin kontakti treeniä kanttarin reunalla ja rappusissa. Hyvin pysähtyy ja nenä hakee maahan " koske " käskyllä. Hiano miäs!!

Ei kommentteja: