.

.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

LUOSTO 11.1-21.1

Väsynyt matkustaja
Auto täynnä tavaraa alkoi matka kohti Luostoa ja ansaittua lomaa. Kodalle jouduttiin kasaamaan häkki taakse, koska levottomat jalat omaava penne ei pysynyt takaosassa laisinkaan niin kuin koirien kuuluisi.
Mökille päästiin myöhään illalla koko päivän ajomatkan jälkeen. Iloksemme huomasimme, että mökissä oli pidetty melkoiset bileet joista meille ei oltu kerrottu laisinkaan...hiiret! Ensimmäiseksi oli tiedossa siivoushetki ja loukkujen asennukset.
Hiirenloukkujen asentajat
 Lopulta mökki siivottu, kamat sisällä, takassa tuli ja mökki alkaa lämpiämään.






12.1
Jätin tänään vielä hiihtolenkin väliin, koska mukavasti onnistuin saamaan itselleni flunssan näin loman alkuun.
Koirulien kanssa touhuiluun kuitenkin jäi hieman energiaa. Aluksi leikittiin lumihangessa. Chilin saa hyvin aktivoitua kun heittää tennarin lumihankeen. Se touhuaa pallonsa kanssa, eikä huomaa muuta maailman menoa ollenkaa. Kodan kanssa leikin kandella lelulla, koska jostain syystä Koda ei tuo lelua enään takaisin. Hyvällä draivillä lähtee perään ja on innoissaan kun heittää, mutta ei tuo takaisin. Ottaa kyllä suuhun, mutta tiputtaa heti ja juoksee mun luokse. Kahdella lelulla sain tuomaan useamman kerran lelun mulle takaisin. Otettiin muutama maahan meno välissä jolla samalla rauhotettiin juoksemisen tuomia kierroksia. Toimi. Aloitettiin jäävien treenaamisesta seisomista. Hyvin alussa vielä. 
Leikki tuokion jälkeen lähdettiin vielä kävelemään canicross vehkeillä. Chili yllätti oikein kunnolla. Olin varma et kun vetovaljaat ottaa esiin niin se juoksee pöydän alle tärisemään (tämä reaktio oli viimeksi kun valjaat otettiin esiin vuosi sitten, kun jalat olivat vielä kipeät). Herrapa riehaantui ihan täysin ja heitti volttia valjaat päällä pihalla vähän aikaa. Kodalla valjaat ekaa kertaa päällä. Chili lähti vetämään hienosti, vaikka kävely vauhtia vain mentiin. Koda kulki vierellä kuin vanha tekijä :). Otin pieniä pätkiä kiinni ja sit saivat juosta vapaana. Käveltiin välillä tosi hitaasti ja taas pätkä vähän reippaammin. Kodalla oli vaikeuksia askelissa. Ei menty tarpeeksi reippaasti, että olisi pystynyt ravaamaan ja taas liian reippaasti rentoon käyntiin. Harjoitusta vain lisää pienissä pätkissä.

13.1
Minä pidin vielä hiihtovapaan päivän, koska olo ei todellakaan ollut parhain. Käytiin kävelyllä päivällä ahvenlammen ympäri ja matkaa kertyi n.6km. 
ahvenlampi


Mölli Keinonen

Kerranki onnistunut kuva kaksikosta

Täti tosikko ja enkelit


Illalla kun Vesku lähti hiihtelemään, niin minä lähdin poikien ja canicross vehkeitten kanssa taas kävelemään. Käveltiin n.20min. Välillä hyvin hitaasti, jolloin "jes":llä palkkasin kun molemmat kävelivät keksittyneesti ja taas pätkä reippaasti( no niin reippaasti kuin näillä mun kintuilla kävellen päästi ja räkäsillä keuhkoilla) ja taas palkka kun molemmat menivät rennosti. Chili nyt menee rennosti koko ajan eli palkka tuli silloin kun Koda suostui ravaamaan rennosti. 
Sen jälkeen taas vähän tokoiltiin. Kodan kanssa kongeilla kahden lelun leikkiä ja paremmin jo tuo takaisin. Heitto, Koda lähtee hakeen ja kun tuo takaisin niin sanon "hae" ja Jes" jolloin heitän toisen kongin. Koda pysyi liikkeellä ja jaksoi tuoda perille asti. Sitten PA:ta, niin että käsky asentoon ja oikealla kädellä näytän kongia ja joka kerta kun katse kääntyy Kodalta kongiin niin lelu selän taakse. Kun kontakti pysyy niin "jes" "vapaa" ja kongi tippuukin kainalosta tai heitän selän takaa sen jota heiluttelin oikeassa kädessä. Sitten taas muutama jäävä namilla. Eli minä kävelen takaperin ja Koda tulee mukana. Avoimella kädellä annan namin ja samalla kun ottaa namin ja seisahtuu niin "jes", tule käskyllä taas liikkuu mun mukana. Näitä otin jonkun 5x2. Sitten vaihdettiin leluun. Samaantapaan mun liike, mut avoimessa kädessä ei ollutkaan namia ja kun Koda pysähtyi " jes" ja lelu lentää ns.suuhun toisesta kädestä. Toistoja joku 5 ja hyvin hiffas idean.

14.1
Pakkasmittari näytti 23 pakkasta. Päätimme lähteä patikoimaan Lampivaaranmajalle. Sieltä saa parhaimmat itsetehdyt munkit, nam! Matkaa n.9km ja aikaa matkaan meni 2tuntia.








Illalla päätettiin lähteä hiihtämään. Olo tuntui jo paljon paremmalta ja saunaan on mukavampi mennä kun on vähän urheillut. Päätin ottaa Kodan mukaan, koska iltasella ladut on tyhjät ( no ei täällä tähän aikaan muutenkaan paljoa porukkaa ole). Ei muutaku vetovaljaat selkään ja menoks. Koda veti kuin vanha tekijä. Toki luistoa suksissakin oli oikein mukavasti ja ladut todella hyvässää kunnossa.  Aluksi mentiin edellä, koska menosuuntaan enemmän alamäkeä. Takaisinpäin tultiin Vesan takana ja hyvin Koda malttoi ravata nii, että hihna oli koko ajan tiukalla. Matkaa tuli kokonaisuudessaan 4km. Koda tykkäs, kun mentiin lujaa!! Ekaa kertaa voin rehellisesti sanoa, et ihana pentu!!

1 kommentti:

Pinja kirjoitti...

Onpas ihanan näköinen mökki:) Rentouttavaa lomaa sulle!